keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Nein ryhmä Frostbiteen?



Hei taas! Traconista selvitty? Viimeksi aloitin kyselyn aivan liian myöhään, mutta koetetaan jos nyt oltaisiin ajoissa.

Eli Nein ryhmää Frostbiteen! Olen kuullut, että joillain on jo suunnitteilla pukuilla tästä muutenkin kyseisessä tapahtumassa, joten koetettaisiinko tätä tuoreeltaan? Frostbitessa tietenkin se harmi, että coni on K-18, ja kaikki eivät vielä pääse mukaan. (mutta ehkä moira ryhmää sitten kesäksi? *wink*)

DVD julkaisu tulee viimeistään jouluna jos on edellisiin DVD julkaisujen aikatauluun uskominen. Tämänkin siis kerkeäisi näkemään (ja pitämään miittiäkin välissä) ennen kuin pukuja tarvitsisi tehdä.

Traconissa liikkui muutamia ihmisiä jotka eivät ole kuuluneet ryhmään ennestään, ja toivottavasti saisimme nämäkin ihmiset tavoitettua tällä kertaa jos kiinnostusta on. Jos täältä löytyy kiinnostuneita, voimme koettaa suunnata seuraavaksi anikiin, ja muille alustoille kyselemään muita kiinnostuneita. Hahmoja on tarjolla paljon ja kansihahmojen lisäksi mukana tietysti Noël ja Michele (kertaa X5??), että mahdollisesti MarieMarie ja kukkakaupan tyttö ja niin edelleen, jos vielä ainoastaan livessä esiintyneitä hahmoja otetaan mukaan.

Unelma tietysti olisi saada se päähahmo (Noël, ja R.E.V.O), että jokaisen kipaleen päätyttö. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa kahlita hahmovalintaa.


Listaan tähän siis kiinnostuneet, ja heitä kiinnostavat hahmot. Kaappaan myös Hootin tähän listaan, joka on R.E.V.O cossista jo maininnut.

Hootti: R.E.V.O
Madu: Elef
Haikara: Michele (Madam)
Chiheisen: kiinnostusta Elisabethiin
Gwendylo:  Noël
Rita: Shokumotsu-ko (Thanatos tyttö) eniten, Luna Ballad ja Lostin tyttö vähemmän.
Iida: Misia


Eli, jos olet kiinnostunut, ilmaise itsesi! Lista ei ole tässä kohtaa millään tavalla sitova, kysellään kiinnostuneita nyt näin aluksi, ja lähdetään sitten päättämään, kuka haluaa ketäkin cossata.

Livestä on jo kuvia tarjolla, joten niitä vilkuilemalla voi nähdä materiaaleja ja yksityiskohtia näin aluksi.

Kuulemisiin! Nyan Nya Nein!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Miittiä Elokuussa?

Eli tehdäänpäs tästä nyt erillinen postaus ja laitetaan asioita eteenpäin!

Otin Horstin mlkin pois mahdollisista paikoista, koska se on myynnissä ja tarvitsisi kunnon putsaamista.

Mahdolliset paikat:

A. Porin kämppä on hyvin lähellä juna- ja bussi-asemaa, joten busseja ei tarvita kaupungin sisällä, ja pääsen noutamaan tarviattaessa niin ei yksin tartte eksyä. Kiven heiton päässä molemmilla puolilla katua kauppa, hiukan kauempana klo 24 auki oleva valintatalo. "Viihdekeskus" eli televisio, bluraysoitin, xboxone ja lisäksi näyttö on suoraan kiinni poikaystävän tietokoneessa jos pitää netistä jotain katsoa isolla ruudulla.
Muita plussia lähellä oleva kiinalainen, subway, hesburger ja burger king jos ruokaa ei jaksa laittaa, ja Kirjuriluodon ranta jos kelit olisivat hyvät.

Paikka: Pori
+ helppo päästä tampereelta, nyt pitäisi olla tilaa, keskustassa uintimahdollisuus

B. "Me asutaan nykyään Emmin kanssa Jyväskylän keskustassa eli myös meidän kämppää on mahdollisuus käyttää, mikäli paikan kanssa on ongelmia ja me saadaan aikataulumme sovitettua mittiin. Blu-ray soitinta ei tosin omisteta ja meillä on kissa eli toivottavasti ei ole ketään pahasti allergisia."

Paikka: Jyväskylä 
+ tuttu Jyväskylä, kissa!
- Blurayn puute, kissa  

Aika: Elokuu!

Kiinnostaako? Ilmoittakaa vielä kerran, ja laitetaan lukkoon! 

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Mahdollista miittiä, ryhmää ja katseluiltaa?


Hyvää alkavaa kesää SHK kansalaiset (ja hyvää desuconisa teille ketkä sinne menivät, pitäkää kivaa)! Jännää kuinka hiljaista on ollut vaikka SH julkaisuja on tullut ja ties mitä tapahtunut tässä välissä. Gwendylo/Milla nyt jo ehdotteli ja kyseli, mutta tehdäänpä nyt ihan konkreettinen postaus!

Elikkä asiani koskee:

1. Mahdollinen kesämiitti.
Mahdollista ryhmää edeltävä miitti, jossa voimme katsoa Neinin mukana tulleen VaniStar liven, keskustella ryhmistä, kuunnella ja keskustella Neinista ja keskustella yleensäkin tulevasta tai, noh, ropettaa (kun se on tavaksi tullut)! (+ Katsoa Assorted Horizonia MITEN UNOHDIN SEN)

Mahdollisia paikkoja: 

A. Murkki/Horsti on tarjonnut kesämökkiään (korjaa jos et ole), en tosin muista että siellä olisi ollut blurayn katselumahdollisuudet? Tämä siis Raumalla päin, josta varmastikin Horsti ja minä saataisiin järjestettyä kyydit mökille. Ohjelmassa varmaan olisi ainakin uimista jos se kesä sieltä vielä tulisi. Edit: Kesämökkiä ollaan laittamassa myyntiin, joten sen käyttö on kysymysmerkki. Paikalle saa pleikkari kolmosen, joten bluray katselu onnistuu.

Paikka: Yhtä lähellä Poria ja Raumaa, mollemmista voidaan ehkä järjestää kyyti mökille.
+ Uintimahdollisuus, mökkeily

B. Poikaystäväni ja minä muutamme isompaan asuntoon, ja kämppä olisi asutus valmis varmastikin Heinäkuun lopussa. Täällä ainakin olisi viihdekeskus, ja lähellä on Kirjuriluoto, missä pääsisi uimaan. Tästä tosin pitää sopia poikaystäväni kanssa, mutta hänet on jo laitettu sietämään Lauranttien karaoke sessio, joten ehkä hän kestää. Tämä siis olisi Porissa, minne pääsee bussilla, ja Tampereelta tulevalla junalla. 

Paikka: Pori
+ helppo päästä tampereelta, nyt pitäisi olla tilaa, keskustassa uintimahdollisuus

C. "Me asutaan nykyään Emmin kanssa Jyväskylän keskustassa eli myös meidän kämppää on mahdollisuus käyttää, mikäli paikan kanssa on ongelmia ja me saadaan aikataulumme sovitettua mittiin. Blu-ray soitinta ei tosin omisteta ja meillä on kissa eli toivottavasti ei ole ketään pahasti allergisia."

Paikka: Jyväskylä
+ tuttu Jyväskylä, kissa!
- Blurayn puute, kissa  

Ehdottakaa myös muita vaihtoehtoja, taikka ilmaiskaa mielipiteenne edellisistä. Listaan niitä tänne sitä mukaa kun tulee! Ehdotelkaa myös ohjelmaa, ja päiviä, ja ilmoittakaa yleisestä kiinnostuksesta.

Itselleni käy muutkin päivät kuin viikonloput, koska en ole töissä. Onko tilanne muilla sama vai onko viikonloppu ehdoton?

Päiviä jotka EIVÄT käy:
Gwendy: "ei kesäkuussa, ei viikoilla 29 eikä 30 heinäkuussa."
Jenna: ei kesäkuu (jos yövytään porissa), ja heinäkuun eka viikko, ja 11-19 päivä mahdollisesti menee jazz vuokralle kämppä EHKÄ
Animeconiin menevät: Heinäkuu 11-12.

Mahdollisia päiviä (mennen näiden mukaan mitkä EIVÄT KÄY tähän mennessä):

Heinäkuu: vko 28 (viikonloppu 10-12 päivä) Vko 31?
Elokuu: Eka viikonloppu? 1.-2. päivä VKO 31




2. Mahdollista ryhmää
Puhetta on ollut Halloween to Youru no Monogatari ryhmästä aikaisemmin, ja syksyinen Tracon olisi luultavasti ajankohtaisesti loistava. Onko jo liian myöhäistä aloittaa, ja onko teillä cossisuunnitelmat jo selvillä Traconiin? Ehdotelkaa ihmeessä muita mahdollisia tapahtumia, tai ryhmä ideoita.



Menen kuitenkin törkeästi HaloYoru oletuksella. Osasta hahmoista löytyy kahdet versiot. Lennyllekin on käytännössä kolmea pukua. Mahtavaa olisi saada molemmat versiot, eri ensimmäiselle päivällä, ja ilta/halloween versiot toiselle, tämä tosin on luultavasti liikaa, joten ehdotan halloween/ilta versioita. Traconissa molemmat päivät käyvät minulle, mutt ailmaiskaa kipin kapin jos tämä tulee liian nopeasti tai cossi suunnitelmat ovat jo täynnä!

Mitään hahmojen varauslistaa en tee, koska uskon että osa toiveista menee luultavasti päällekkäin. Listaan kuitnekin hahmot, ja kaikki ketkä ovat niistä kiinnostuneet, jolloin näistä voidaan sitten keskustella. Jos ryhmä lähtee käyntiin, voidaan alkaa varaamaan hahmoja, ja laitan mainontaa myös Anikiinkin. Tämä porukka siis edellä!

Kinnostuneita on löytynyt näille hahmoille: 

Diana Haikara/Jenna
Kathleen Livermore Iida (ryhmän ulkopuolinen, mutta ollut mukana Moira ja Roman cosplayssa), Gwendy (1. vaihtoehto)
Seamus/William: Gwendy (2. vaihtoehto)
Halloween with the Night: Murkki (haluu mutta ei tiedä osaako, saa Joelilta tukea)
Sean (Kathleenin mies/se partaveikko): Joel (myös ollut mukana Roman ja Moira ryhmässä)
Noitatypy: Gwendy (3. vaihtoehto)
Johnny: Chiheisen

Päivitän listaa kun kiinnostuneita ilmenee! Ja jos joku muu levy/hahmokaarti kiinnostaa, mainitkaa heti, niin siirretään suunnitelmia sitten siihen suuntaan.

Ja sitten, viimeisenä:

3. Nein katseluilta joulun tienoilla?
DVD/Bluray julkaisua ei olla vielä julkaistu, mutta edellisiä julkaisua katsoen sitä voidaan odottaa Marras/Joulukuun puolella. Tämä on vielä kaukana, mutta nostan sen nyt kuitenkin pöydälle. Kyseessä voi olla ihan tavallinen miitti, milloin katsotaan Nein, mutta tämä voi olla pääohjelmanumerona. Tällöin voidaan myös keskustella sitten tulevasta.



Päiviä sun muita ei tähän voida sopia näin etukäteen, kun julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa, mutta uskoisin että kiinnostusta tälläiseen löytyisi?


Siinä kaikki asia tällä kertaa. Miau miau!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Elvytystä?

Kohta on vuosi kulunut siitä kun viimeksi yhdessä puuhasteltiin tämän ryhmän kanssa. Oikeasti aika hurjaa, eikö? Blogikin on jo hieman kerännyt pölyä ylväässä yksinäisyydessään... Ja siksipä tämä postaus. Kesä on pikkuhiljaa tulossa, ja vaikka (toivottavasti) monella on kesätöitä tiedossa, vapaa-aikaa voisi ehkä löytyä helpommin? Voitaisiinko pian ottaa lapiot ja kaivaa esiin suunnitelmat viimevuodelta? Onko kaikki vielä messissä? Voitaisiinko, ehkä, pian suunnitella taas -gasp- miittiä..?? Minusta ainakin olisi ihana kokoontua taas porukalla! Mitäs te olette mieltä? ´ v ´


maanantai 30. kesäkuuta 2014

¿Kesämiitti - Varmistusharmistus?

Ilmeisesti nyt sitten miittailemme Länsi-Suomessa :D! Koitan nyt saada varmistettua, että mökillä vai ihan talossa, mutta mökin saaminen on varmempaa, ye.

Päivä: 1.8. - 3.8.2014 (luultavasti keskitytään taas ajanjaksolle la-su, mutta perjantaina saa jo tulla!)
Paikka: Joko mökki Luvialta (Porin ja Rauman välillä, kyydit kummastakin kaupungista mökille luultavasti hoituisi jotenkin) tai ihan talo Raumalta. Kummassakin paikassa saunamahdollisuus, tilaa melko paljon käytettävissä ja metsät tuossa metrin päässä! Mökillä myöskin meri uimapaikaksi :3.
Ilmoittautuneet: ¿Murkki?, ¿Haikara?¿Gwendolyz?, ¿Muholainen?

Ohjelmassa tällä hetkellä The Assorted Horizons, saunomista (!?) ja... noh, mietitään!

Nyt pls niitä kommentteja, ettei mun tarvitse aina olla potkimassa teitä perseille.

Miitti on aika pitkälle kuopattu ;v; Kiitokset yrityksestä, mutta teidät minä näen vasta sitten ensi vuonna uudemman kerran!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Desucon owari~

Heippatirallaa ja kiitos kaikille mahtavasta conista! :3 Ihanat typyt ja hyvin mennyt luento lämmittävät mieltäni.

söpöt.


Tässä teille tuollaiset 163 kuvaa JPEG-muodossa! Tumbleriin heittelin jo omat editointini mielestäni parhaimmista kuvista, mutta ei huolta, en ole mitään brusheja tai muuta vastaavaa käyttänyt kaunistamaan (tai rumantamaan) teitä ilman lupaanne! Lähinnä leikin kaikilla napeilla Lightroomissa, joten ellen itse ole sitten mokannut siinä vaiheessa, niin saatan vähän vaalentaa joitain liian tummiksi menneitä silmäpusseja. Muuten kaikki on lähinnä valojen ja varjojen leikkiä. Ja näyttää hyvältä varmaan vain omalla ruudullani koska saakeli mikä kalibrointi ;_;......

https://www.mediafire.com/?y8hwrkvpvx9ci38

 Jos jollekin kelpaa RAW-formaatti, niin kertokaa vain niin saatte kuvia sellaisenakin!

Ainiin, ja voisin tosiaan tulevaisuuden keskustelua kanssa laittaa käyntiin hieman:

1. Kesällä miitti?
Toiveita olisi monella, etenkin minulla, sillä syksyn jälkeen en pystyisi teitä ihanuuksia näkemään n. vuoteen, joten vielä kerran koolle pls. ;_; Suurena kysymyksenä nyt lieneekin, että missä tavattaisiin? Asun nyt itse vanhempieni nurkissa Raumalla, joten en osaa oikein sanoa saako heitä potkittua mitenkä pois minnekään, lol. Tai no, kesämökki olisi Rauman ja Porin välissä, kyyditykset sinne hoituisi varmaan jommasta kummasta paikasta. Mutta minun tarjoamissa tiloissa miittiä ei ole pakko järjestää! Ehdotelkaa vain, jos jotain paikkaa tiedätte! :3

Haluan ainakin tähän heittää, että olen jättämässä Suomen pölyt taakseni 6.elokuuta; luultavasti näin ollen saattaisin lopettaa työni 1.elokuuta, jonka jälkeen olisi montakin mahdollista päivää miitille, kuten vaikka tuo viikonloppu siinä heti. Toki heinäkuussa saattaa olla muutama vapaapäivä, mutta turvallisin vaihtoehto itselle olisi tuo elokuun alku, kai?? Kertoilkaa omista työaikatauluistanne, jne!

2. Iberia-esitys
Desuconin puitteet ovat mahtavat, käsikirjoitusta ei vieläkään ole hiottu loppuun, joten olisko joko Frostbite tai ens vuoden kesä Desu mitään? Discuss.

3. Tulevaisuuden ryhmiä?
Albumeita ja hahmoja vielä riittää vaikka uusillekin jäsenille, mutta mitäs seuraavaksi ja milloin? Jenski oli jo innoissaan hyppäämässä Dianan rooliin, mutta hm :D

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

"The Sacrifice has been prepared"

suoraan asiaan eli cossini on valmis!! yeeeehaw~
 
 
sattuneesta syystä kuitenkaan en saanut käsiini tarpeeks pitkää peruukkia (voi posti, olisitpa ollut nopeampi. nyyh) mutta parempi vähän lyhyt ku ei mitään, niinhän??
 
 

 
innolla odotan tätä ryhmäämme! jaksamista vielä niille joilla ehkä puku on vielä kesken!

sacrificena aion pyöriä vaan sunnuntain (perjantaina oon mako kill la killista, lauantaina kagerou projectin ene! saa tulla moikkaamaan jos tunnistatte :D)